alakarppi.netVähähiilihydraattinen ruokavalio on vaarallinen - lääketehtaiden sponssaamille totuudentorville ja karppaajista hajurakoa hakeville guruille.
Kun yksikään itseään ajantasalla pitävä ravitsemuksen asiantuntija ei enää voi kutsua hiilihydraattien vähentämiseen perustuvaa ruokavaliota tappodieetiksi (lukuunottamatta KTL:n pääjohtaja Pekka Puskaa, joka on toistuvasti verrannut alakarppausta rotanmyrkyn nauttimiseen), mielikuvasotaa käydään uusin asein. Taistelutantereelle marssitetaan Vihainen Karppi (TM), joka tunnetaan myös nimillä Karppitalebani ja Alakarppifanaatikko.
Ensimmäinen irvikuva rakennettiin Atkinsin dieetillä olevista jo 70-luvulla. Tämä rasvaisia pihvejä syövä irstailija sairastui ja kuoli asiantuntijoiden mukaan siihen, että ruoan rasva vastoin kaikkia luonnonlakeja meni suoraan sydämen sepelvaltimoihin ja tukki ne. Vaarallinen Tappodieetti. Ja jos paino putosi ja olo tuntui hyvältä, se oli pelkkä harhaa. Sydänkohtaus odotti nurkan takana.
Karppaus nosti päätään uudelleen viitisen vuotta sitten kun maailmalta alkoi tihkua tutkimuksia, joiden mukaan parjattu kardiologi Robert Atkins näyttikin olleen oikeassa. Suomalaisasiantuntijat eivät näitä tutkimuksia purematta nielleet. Tappodieetti mikä tappodieetti. Tutkimuksista uutisoitiin vesitettyjä versioita ja niitä lainattiin tarkoitushakuisesti väärin. Media kysyi artikkeleihin aina jonkun asiantuntijan lausunnon ja aluksi asiantuntijat näyttivät pärjäävän vanhalla tutulla rasva tappaa -sloganillaan.
Tällä hetkellä asiantuntijat joutuvat kommentoimaan melkein jokaisessa laihdutusartikkelissä vähähiilihydraattista ruokavaliota. Voi raukkoja.
VHH on huuhaata ja uskomushoitoa, eikä sitä ole tutkittu. Jos sitä on tutkittu, on tutkittu väärin. Jos sitä on tutkittu oikein, ei ole tutkittu tarpeeksi kauan. JA jos joitakuita pitkäaikaisia seurantatutkimuskia löytyykin, ne eivät todista mitään, koska...?
Karppitalebani (TM) ratsastaa olkirosinantella kohti asiantuntijoita ja hiilareistaan tietoisempia. Karppitalebani kuseksii ketotikkuun ja vahtaa lähimmäistensä voisilmäpullia. Karppitalebani on ketonarkkari ja hoitaa sairauksiaan voilla. Alakarppifanaatikko kuvittelee laihtuneensa, vaikka onkin oikeasti vain pissinyt nesteet viemäriin ketotikkujaan pitkin. Tällä fanaatikolla ei ole lihaksia, koska niiden kasvattamiseen tarvitaan sokeria. Aivotoimintakin on niin ja näin kun aivotkin tarvitsevat sokeria. Vähemmästäkin tulee vihaiseksi.
Ylipainoa tulee hoitaa homeopaattisilla rasva-annoksilla, liikunnalla, lääkkeillä ja vatsalaukun niittaamisella maapähkinän kokoiseksi. Ne ovat asiantuntijoiden mielestä turvallisia ja hyviä keinoja rasvanpolttoon.